Long time no jazz!
Huomasin ettei tätä blogia ole kukaan päivittänyt hetkeen. Marraskuussa on sanottu että loppusuora häämöttää. Nyt on huhtikuun loppu. Eikä ole vieläkään tavaraa levykaupan hyllyllä. Fail.
Tilanne on nyt kuitenkin se, että levyn miksaus on viimeisiä potikanvääntöjä vaille valmis. Sen jälkeen on luvassa välimasteroituja maistiaisia, hyvinkin luultavasti Myspace-sivumme kautta julkaistuna. Voin sanoa että toimii ja roimii niin että oksat pois ja oravat. Siis jo pelkästään tässä vaiheessa kun miksaus ei ole vielä täysin valmis eikä biisejä ole masteroitu millään tavalla. Odotan mitä suurimmalla kiihkolla sitä kun pääsen kuuntelemaan masteroituja versioita. Voi meinaan olla että tulee sellasta schaissea ulos ettei kukaan olisi missään vaiheessa uskaltanut odottaakaan!
Kansitaiteet odottelevat myöskin viimeistelyään, ja parhaassa tapauksessa levy on painovalmis ensi kuussa, luultavasti kuitenkaan ei, onhan se jo nähty ettei meidän aikatauluihin ole luottamista. Teoriassa noin kuitenkin.
Levyn esikuuntelusta on nyt neuvoteltu, ja saattaa olla että kyseinen operaatio suoriutuu tapahtumassa nimeltä Kymintien Progrillaus! Tsekkaa eventti Facebookista niin tiedät missä mennään:
Kymintien Progrillaus
Syksylle on suunnitelmissa levynjulkkarirundia aina ulkomaita myöten, ja päivämääriäkin on jo varaa laittaa julkisesti näkyviin, joten se on ehkä merkki siitä että levy tulee vielä kesän aikana fyysiseen muotoon. Keikkoja voi päivystää kotisivuiltamme, tutusta ja turvallisesta osoitteesta:
veeveeveepistepressureviivapointspistenet
Kevättä ja silleen.
-2D
perjantaina 24. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
