Jahast. Lisää paskaa housuun.
Oltiin eilen kauniin maamme pääkaupungissa Helsingissä dokaamassa, aiheuttamassa pahennusta ja taidettiin me joku keikkakin jossain vaiheessa soittaa. Se nyt oli kuitenkin aika sivuseikka siinä vaiheessa iltaa.
Päivähän lähti mainiosti käyntiin omalta osaltani Tampere-Heinola -autorykäisyllä jonne suuntima oli roudauksen ja yleisten logistiikkavaatimusten vuoksi. Kivasti heitettiin kamat autoon ja ihanilta vanhemmiltani (jälleen kerran) lainaksi haettuun peräkärtsiin ja suunnattiin auton nenä etelään.
Saavuimme paikalle Ravinteli Kantikseen ehkä jopa hieman yllättäen lähes ajoissa, eli vain noin 20 minuuttia myöhässä. Päällimmäisin asia mielessä paikalle saapumisen jälkeen oli päästä kauppaan ostamaan kaljaa, olihan kello miltei jo kauppojen-sulkemis-aika. Suureksi iloksemme huomasimme, että kappas vain, aivan lähellä Kampin keskuksessa oli Lidl, tuo maahamme oluen luvatusta maasta rantaunut kaikkien kadun miesten ja köyhien taiteilijoiden ystävä! Alkoholin kutsu oli niin viekoitteleva, että harkitsimme miltei skipata roudauksenkin tyystin ja painella kolmas jalka kolmantena jalkana kaupoille. Tulimme kuitenkin järkiimme kun oivalsimme että roudaus olisi kovin kovasti vaikeampaa kun janonpoistoliike olisi myöhemmin täynnä hankalasti liikehtiviä asiakkaita. Pikaisen roudauksen jälkeen kiirehdimme kauppaan. Oma budjettini oli tasan kahdeksan (8) euroa, joilla sitten piti ne lärvit saada. Saksan setä oli reilu, ja tarjosi Löwenbrau-, vai mitä Kindergarten olikaan, -merkkistä olutta huokeaan 0,72 euron tölkkihintaan. Itse sain niitä siis yksitoista (11) kappaletta senhetkisellä varallisuudellani! Iloitsin kovin.
Kaupasta ulostautumisen jälkeen päätimme mennä odottelemaan soundcheckiä viereiseen puistoon äskettäin hankkimiemme oluttörppöjen kera. Noh, siinähän sitten kävi niin että homma vahingossa vähän lipsahti kännin puolelle ja jäi sitten soundcheck aika statistiseen rooliin. Ts. ei jaksettu mennä tekemään. 'ttu niin pienessä paikassa sellasta tarvi tehdäkään. Me ollaan niin hyvii ettei meiän tarvi.
Tässä vaiheessa oli hyvä havahtua huomioon, että auto oli pysäköity paikalle jossa alkaa seuraavana aamuna pysäköintikielto yhdeksältä, eikä joukossa ollut ainoatakaan selväpäistä ajokortillista henkilöä. Fail. No, asiahan ei siinä vaiheessa suuremmin haitannut, ja päätimmekin ignoorata tilanteen täysin.
Vahinkokännissä päätimme sitten yksissä tuumin mennä ravintolan sisätiloihin seuraamaan aloittelevia bändejä. Ei siis että ne bändit olisi aloittelevia, tai siis aloittelihan ne silloin kyllä mutta etteivät siis ole aloittelevia bändejä siinä mielessä että olisivat aloittelijoita. Bändit veivasivat oikeinkin kivasti. Taisin jopa vahingossa nyökyttää päätäni musiikin tahtiin. Rokkipoliisi-imagoni murentui, yhyy.
Alkoholin nauttiminen oli tässä vaiheessa muodostunut jo pääprioriteetiksi, ja suureksi ihmetyksekseni havahduin lavalta hiukset sojottaen kattoa kohti Atonementin alkutahtien raikuessa PA:ksi kutsutusta telkänpönttöparista. "Ensin olin et ei vittu, mut sit olinkin et ei saatana". -K.Ulli
Tilanne oli kovin jäätävä; soitto pyki, sormet jumitti, muutoinkin oli päällä kaikki alkoholin mukanaan tuomat pirtsakat suorituskykyä ei-niin-parantavat vaikutukset. Ei kait siinä, keikka kunnialla tai vähän vähemmän kunnialla purkkiin ja takaisin tölkin ääreen. Tai niinhän sitä luultiin. Yleisö päätti toisin, ja vaati suureksi ihmetykseksemme ja ehkä jopa siinä vaiheessa masennukseksemme encoren. En muista tarkalleen mikä se oli, ehkä Past Within. Setin koostumuksesta on muutoinkin aika häilyvät visiot mielessä, joten ehkä parasta etten ala tässä julkisesti valehtelemaan. Laittakoon joku joka ne biisit oikeasti muistaa.
Keikka oltiin saatu purkkiin ja kamat kasattua soittopaikan kulmaan seuraavan päivän roudinkia ajatellen. Majoitus olisi tapahtuva Artturin - tuon viehkeän ja kauniin rakastajani - luona. Aiemmin olimme luulossa että heppu pitää koloaan ihan kivenheiton päässä jossain Tsadin keskustan lieppeillä, mutta jouduimme jälleen nielemään pettymyksen karvasta sappinestettä. Artturi nimittäin asui Otaniemessä. Fail jälleen kerran. Failista tulikin sitten mieleen se eka Fail joka koski auto vs. kännikuski -tilannetta, eikä ehkä ihan aivan viitsinyt lähteä linjalle jossa ois voinu narahtaa sitten oikeen kunnolla. Pohdittiin jo että kuka tulee aamulla yhdeksältä takaisin keskustaan hakemaan autoa ja ajaa sillä sitten sinne Otaniemeen takaisin. Nakkihan napsahti minulle. Onneksi kuin kulman takaa tilaanteelle löytyi pelastaja: 1Logic-yhtyeen toinen kitaristi insertnameherecauseiwassodrunkthatihavenocluewhathisnamewas, joka oli täysin ajokykyinen ja vieläpä jaksoi tulla kotoaan vielä mestoille vaikka oli juuri menossa nukkumaan! Pointsit hälle. Jouduimme kuitenkin odottamaan häätä hieman aikaa, joten mikäs sen parempaa ajanvietettä kuin mennä kumoamaan viereiseen leikkipuistoon loputkin oluset parempiin suihin.
Pienen odottelun (TISSUTTELUN) jälkeen pääsimme sitten autoon ja lopulta jopa Otaniemeenkin asti. Jumaleissön. Siellä se häröily vasta alkoi, voi veljet ja margariini siskot. Artturi ohjasti meidät suoraan yleiselle grillikatokselle rellestämään pois kunnollisten opiskelijoiden *tirsk* pihoista pois. Ihan hyvä niin. Meininki nimittäin äityi melkoiseksi, johtuen jo melko tanakasta koko päivän tavoidellusta humalatilasta ja edellisenä päivänä katsomistani Kickedinthenuts.com-pätkistä jotka olivat siinä määrin hulvattomia että päätimme (tai minä päätin) kokeilla kyseista sketsiaihetta myös käytännössä. No pieleenhän se meni, lopputuloksena itsellä julmetut vekit otsassa ja ranteissa ja erilaisia kiputiloja muuallakin kehossa, kumma kyllä muniin ei sentään koske. Vähän saatettiin myös painia nurmikolla, ainakin housujen tahrojen väristä päätellen. Tai sitten olen syönyt jotain vihreää. Naamalleni olin kuulemma laskeutunut betonivalulattiaan suoraan juoksuvauhdista. Ja kuperkeikka perään. Noh, minkä vartalo heittää, sen meikkivoide peittää. Ei sentään tullut tällä kertaa pintanaarmuja pahempia ja pysyi hampaatkin ehjinä.
Noin joskus aamukahdeksan aikaan olimme kuulemma löytäneet tiemme sisälle Artturin per... siis asuntoon, jossa olin riisunut kenkiä melkoisella pieteetillä noin vartin verran. Mahtoivat olla tiukassa.
Aamulla heräilin sohvalta melkoisessa sosanderissa, joka oli sekoitus kaikkia eri humalan asteita ja päälle vielä ripaus julmettua rapsaa. It's a beautiful day, teki melkein mieleni alkaa laulelemaan. Hetken ihmettelin, miksi hiukseni tuoksahtavat samalle kuin vatsalaukkuni sisältö, kunnes muistin kenestä nyt on kuitenkin kyse. En ihmetellyt enää. Pahoittelin Artturia sohvan välin purjoittamisesta, joka oli hänen mielestään kuulemma "pieni miinus". Joo, voin kuvitella. Jos luet tätä, niin sori vielä! Pikainen suihku jotta saa isoimmat porkkananpalat letistä irti ja vaatteiden vaihto ja baanalle. Jouduin kyllä vielä pesemään ennen lähtöä hajun tukasta pois erikseen, jotenki se korostu silleen kivasti märissä hiuksissa.
Ei muuta kuin kyyti takaisin mestoille ja roudingit jonka jälkeen suuntima kohti Heinolaa. Onneks ei tarvinu ajaa, huhhuh. Vieläkin vapisuttaa.
Sellainen reissu tällä kertaa. Oli nasta nähä mäen Toniakia pitkästä aikaa.
Miksihän jaksoin oikeasti kirjoittaa näin vitun pitkän stoorin?
-Jay Pay
Huonohkon osallistumisprosentin saaneen roudauksen, Kesto Ry:läisten telakoitumisen ja loppujenkin kaljojen kittaamisen jälkeen Heinolan joukkue palasi kotiin, kun taas Lahden tiimi suunnisti jatkoille. Fail. Herääminen Tipnan vierestä lattialta kohtuu hämmentävässä tilassa ei ole herkkua. Eikä aamuinen kävely sateisen Kotkan läpi aimo darrassa ole myöskään favoriittijuttujani.
