maanantaina 19. tammikuuta 2009























FROZEN TOUR 2009 - Heinola, Pleissi 9.1

No joo, pleissi ei ollut osa Frozen Touria kuin meidän mielikuvituksessamme. Mutta koimme tarvitsevamme harjoittelukeikan ennen varsinaista koitosta, eli lauantain Nosturia, siksi soittelimme(harjoittelimme) kotikaupungissamme ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen. Hyvä niin, sillä keikka(treenit) myös kuvattiin ja saimme kullanarvoista livemateriaalia, jolla häpäistä youtube-sivusto.

Aamu alkoi railakkaasti yhdeksän maissa, kun suunnistimme Kartsan kanssa kohti Soundspiralin studiota, vakaana aikeenamme nauhoittaa tulevalle debyytille voGhaaleja. Niinhän me sitten teimmekin, tällä hetkellä jäljellä vielä kahden kappaleen puhtaat laulut. Jossain vaiheessa paikalle saapuivat nauhoituksia katsomaan Juho ja Vili taas epäilemään. Onneksi turhaan!

Voksujen jälkeen autot täyteen kamaa (herskaa, koksua yms) ja suunta kohti pleissiä. Paikan päällä oli jo täysi tohina menossa ja iloksemme pleissi oli panostanut myös valoshowhun kiitettävästi. Soundcheck, pientä kikkailua taustakankaan kanssa ja muutama todella dille promokuva, sekä salaatit sun muut naamariin ja olimme valmiita värisyttämään pleissin rakenteita. Niin sitten teimmekin, kokonaista kuuden kappaleen voimin. Setin yhteispituus lähenteli jo tuntia, joten lopputuloksena ainakin allekirjoittaneen niskat olivat melkoista sosanderia. Onneksi siihenkin oli lääkettä lähellä: urpot autoon ja kohti rullaa (vrt. soundspiral-studiot) jossa me ja myöskin kovan keikan heittänyt Damaged Fallos-yhtye majailimme ja lääkkeet ulos lääkekaapista. Hyviä olivat rohdokset!


Ja niin.. Siinä välissä purettiin soittokamat (vauhti, LSD, blosanderit yms.) paikoilleen huomista ajatellen ja vedettiin päät niin sanotusti täyteen. Siis lääkettä. Yön pikkutunteita paikalle raahautui myös ennennäkemättömässä tuubassa (tässä kohtaa voi jo puhua torvisektiosta) oleva J-Räihä, joka aiheutti aamulla riemua freesillä habituksellaan, kun taas Kartsa melkoista pahennusta lievästi sekavalla kännipäisyysolotilallaan. Aamulla unihiekat silmistä, kamat (Oopiumi, Marihuana, sienet jne) vuokrapakuihin ja matka kohti Helsinkiä ja legendaarista Nosturia. Siitä se sitten lähti.


Kuvassa auto täynnä kamaa.