Ja niin koitti vuoden 2008 viimeisen keikan aika. Ulkona satoi hiljalleen ja takapihan nurmikko kiilteli joulukuisen vihreänä. Hileisen suihkun jälkeen päätin tsekata nopeasti televiission ohjelmatarjonnan ja sitten lampsia syömään. Jäin sitten töllöttämään parasta tietämääni ruokaohjelmaa, eli Antony Bourdeain maailmaa. Kun ohjelma loppui, oli jo liian myöhäistä syödä. Fail. Bussiin!Treffit Karin kämpillä klo. 14.00. Yllättäen aikataulu kyrvähti, joskin osittain rytmifilosofisista syistä: Rumpalismies oli unohtanut Kakkoskitaristin spedaalit linja-autoon, josta urhea vokalisti pylliolli ne kävi seivaamassa. Pyllin kämpillä hivenen lasagnea/pastaa feissiin, tuuraava kitaristi Timo "Tipna" Aleksi Ruokola-Tolkki-Laiho völjyyn ja keikka-auton keula kohti kuvankaunista Kotkan kaupunkia.
Kairo löytyi yllättäen kivuttomasti. Lähes käsittämättömällä tavalla sekä lahden joukkue (wellu, tipna, kari) että heinolan joukkue (vili, janne) saapuivat paikan edustalle miltei minuutilleen samaan aikaan. Kaiken huippu oli se, että oltiin ajoissa! (myöhemmin selvisi, että liian ajoissa) Sisätiloissa Manitou veteli soundcheckiä ja Kesto Ry:n porukat osoittautuivat helvetin mukaviksi heppuleiksi. Ruokaa oli, kaljaa oli.. Ja soundit kuulostivat hyviltä. Kaikki oli vähän liiankin hyvin.
PP:n tsekki sitten pois alta. Hyvät lavasaundit, vaikka tilaa ei liiemmin ollutkaan. Onneksi tiesimme sitä olevan lavan edessä keikan aikana. Ja sitten se alkoi, eli aivan hillitön odotus. Oltiin valmiita joskus seitsemän pintaan ja keikan piti alkaa kahdeltatoista. Siitä sitten pekoni/kebabkiusausta lärviin ja bisseä perään. Aiheutettiin myös pahennusta löytämällämme akustiittisella skeballa, jolla piti sitten soittaa kaikkia hyviä noutiobiisejä.
Tipnan orastava kuume upposi kaljastobeen, hyvä. Kaljastobe upposi Tipnan soittatatsiin. Huono. Keikka alkoi jämerästi Out of Syncin himmailuintrolla. Ei ehkä ihan paras biisi aloittaa noin niinkuin meiningin kannalta, mutta päätettiin kokeilla. Siitä sitten Atonementin blastbeatin kautta vähän hevimpään materiaaliin ja yleisöstä alkoi jo kirvota miellyttävän kovia aplodeja. Keikan maaginen huippukohta olikin Edge of Endurance, jonka aikana lavan eteen remusi neljä nuorta herrasmiestä mossailemaan. Keikan päätyttyä selkääntaputtelijoita riitti ja mieliala kohosi. Kenties soitannollisesti keikka olisi voinut mennä paremminkin, mutta meininki oli hyvä, joten mitäpä tuosta. Mielialaa kohottivat myös herra kuskin drinkkiliput, jotka lojuivat taskussani. (ironista on, että loppuillasta ks. herra aloitti sittenkin dokauksen)
Manitou olikin sitten kova ja lähes kaksisataapäinen yleisö oli peittänyt lämppäreiden aikana tyhnäjä möllöttäneen lavanedustan. Kotipelien etuja.. Markus Vanhalan (taas) tilusoolot, vokalistin jämerä äänenkäyttö ja rullaavat biisit jäivät mieleen. Ekasta bändistä (Crimson Sun) mieleen jäi lähinnä taitava kiipparisti ja kitaristin käsittämätön fleda!
Huonohkon osallistumisprosentin saaneen roudauksen, Kesto Ry:läisten telakoitumisen ja loppujenkin kaljojen kittaamisen jälkeen Heinolan joukkue palasi kotiin, kun taas Lahden tiimi suunnisti jatkoille. Fail. Herääminen Tipnan vierestä lattialta kohtuu hämmentävässä tilassa ei ole herkkua. Eikä aamuinen kävely sateisen Kotkan läpi aimo darrassa ole myöskään favoriittijuttujani.
Mutta, kiitos Kesto Ry ja Kotkan yleisö! Ensi vuonna lisää kekkereitä!
- weplu
0 kommenttia:
Lähetä kommentti